Autotuojat ry:n tiedote: Auto on yhä kiehtovampi ja vahvempi unelma
Autotuojat ry:n Tero Kallio Auto 2016 -tapahtumassa: ”Liikenteen vallankumous on alkamassa – mutta idealismin lisäksi tarvitaan realismia.”
Automaahantuojia ja -teollisuutta edustavan Autotuojat ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio totesi Auto 2016 ‑tapahtuman avajaispuheessa uskovansa, että liikenteen uudet palvelut, yhteiskäyttöauto ja itsestään ajavat autot tulevat. Kallio kuitenkin huomautti, että keskustelusta on tähän asti puuttunut realismi ja tietoisuus siitä, mikä vaikuttaa kuluttajien valintoihin.
”Itsestään ajavien autonomisten autojen ominaisuuksien, sähköisen liikenteen ja tietoviihdepalvelujen (Infotainment) lisääntyessä henkilökohtainen auto on jatkossa yhä vahvempi unelma ja ylivertaisempi liikkumismuoto”, Kallio sanoi.
Hän muistutti myös, että tänään Auto 2016 -tapahtumasta ostettu auto päätyy kierrätykseen keskimäärin vasta vuonna 2037. Tämä asettaa paineita vaativien vuoden 2030 päästötavoitteiden saavuttamiseen ja tarkoittaa sitä, että uskolla ja idealismilla asiaa ei ratkaista, vaan kaikki toteutettavissa olevat tavat on otettava käyttöön.
Tehokkaimmin autokannan uudistumista ja päästötavoitteen saavuttamista nopeuttaisi autoveron poisto. Se nostaisi autokannan kiertonopeuden muiden Euroopan maiden tasolle. Autoveron tilalle voitaisiin säätää auton käyttöön perustuva vero.
Myös menestykseksi osoittautunutta romutuspalkkiokampanjaa olisi syytä jatkaa, sillä se parantaa liikenneturvallisuutta, vähentää liikenteen päästöjä ja lisää valtion verotuloja. Kolmantena keinona päästötavoitteiden saavuttamiseksi autoala ehdottaa erittäin vähäpäästöisten autojen hankintakannustetta, jossa työsuhdeautojen verotusarvoa alennettaisiin enimmillään 80 %.
Auto 2016 -megatapahtuma järjestetään Messukeskuksessa 18.–20.11.2016. Esillä on lähes 40 automerkkiä. Viikonlopun aikana Messukeskuksesta lähtee lähes 5 000 koeajoa. Samaan aikaan Auto 2016-tapahtuman kanssa järjestetään myös Autokorjaamo-ammattitapahtuma.
Lisätietoja: Autotuojat ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio, puh. 040 729 4513
Autoalan superviikonloppu Messukeskuksessa: torstai 17.11. AKL Summit & Expo 2016, perjantai – sunnuntai 18.-20.11. Auto 2016 –tapahtuma, perjantai 18.11. Vuoden Auto Suomessa 2017 -gaala ja perjantai – lauantai 18. – 19.11. Autokorjaamo-messut ammattilaistapahtuma! Superviikonlopun pääyhteistyökumppanit ovat Continental Rengas, Grano Diesel, LähiTapiola ja Santander Consumer Finance.