Rekkojen massojen ja mittojen korotus ei tuo liikennevirtaan näkyviä muutoksia
Raskaiden tavarankuljetusajoneuvojen ja ajoneuvoyhdistelmien suurimpia sallittuja mittoja ja massoja koskeva asetusmuutos tulee voimaan 1.10.2013. Tavallinen tienkäyttäjä ei muutosta juuri huomaa, sillä suurimman osan muutoksen piiriin hakeutuvista ajoneuvoista massat nousevat vain muutamia tonneja aikaisemmasta ylärajasta.
Asetus mahdollistaa, että ajoneuvot ja yhdistelmät voivat kuljettaa aikaisempaa painavampia lasteja, minkä ansiosta liikenteen hiilidioksidipäästöjen arvellaan laskevan ja Suomen logistisen kilpailukyvyn paranevan. Aikaisemmin liikenteessä on maksimissaan voinut olla massaltaan 60 tonnin ajoneuvoyhdistelmiä, nyt uudistuksen jälkeen maksimipaino on 76 tonnia. Suurin sallittu korkeus nousee 4,2 metristä 4,4 metriin, mikä on esim. Ruotsissa ollut käytössä jo pitkään.
Käytännössä massat ja mitat nousevat maltillisesti useimmilla yhdistelmillä
Katsastustoimipaikoille uudistus aiheuttaa kiirettä, sillä uusien massojen käyttöönotto vaatii aina muutoskatsastuksen tuli ajoneuvoon rakenteellisia muutoksia tai ei. Ajoneuvon rekisteriin merkittyjä painoja ei saa koskaan ylittää.
Aikaisempien rajoitusten puitteissa raskaat ajoneuvot eivät ole voineet hyödyntää koko kapasiteettiaan, mutta nyt nämä ns. tekniset massat on mahdollista ottaa käyttöön tieliikenteessä suurimpien sallittujen tieliikennemassojen noustessa.
”Arvioimme, että muutoskatsastukseen tulee useampia tuhansia ajoneuvoja ja ajoneuvoyhdistelmiä, mutta on hyvä muistaa, että suurimman osan maksimimassat nousevat 64–68 tonniin”, painottaa Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin yksikönpäällikkö Otto Lahti: ”Muutos 76 tonnin yhdistelmäksi vaatii teknisesti niin paljon, että käytännössä tämä on pitänyt ottaa huomioon jo ajoneuvoa alun perin tilattaessa.”
Rekkojen tehovaatimukset tiukkenevat
Uudistuksen myötä otetaan käyttöön myös raskaiden ajoneuvojen suorityskykyvaatimukset. Niiden tarkoituksena on vähentää rekkojen hyytimistä mäissä ja siten parantaa liikenteen sujuvuutta. Tehovaatimukset koskevat kaikkia yli 60 tonnin yhdistelmiä ja 1.11.2013 jälkeen käyttöönotettuja yli 44 tonnin yhdistelmiä. Lisäksi kaikilla yli 68 tonnin yhdistelmillä on nelivetopakko talviliikennöinnin turvaamiseksi.
Lähde: Trafi