Vuoden 2019 tiedotteet
Tiedotteita 2019
Autoala haki vauhtia autokauppaan Finlandia-talolla
Autoalan Keskusliiton (AKL) tänään
kuudetta kertaa järjestämässä AKL Summit -vaikuttajatapahtumassa
Finlandia-talolla kuullaan puheenvuoroja
johtamisesta, asiakaskokemuksesta sekä digitaalisuudesta ja teknologioista
kattoteeman ”Tulevaisuuden
menestyvä yritys” alla. Ohjelman tavoitteena on inspiroida ja antaa
virikkeitä autoalan yritysten liiketoimintaan ja kannattavuuden kehittämiseen –
samalla koko toimialaa edistäen.
AKL Summit tuo lavalle kattauksen suomalaisia ja kansainvälisiä
huippupuhujia. Autoalan vuoden ykköstapahtuma Suomessa on toiminut joka vuosi
alan tärkeimpänä kohtaamisfoorumina. Paikalla on yli 800 autokaupan yritysten
ja sidosryhmien päättäjää ja edustajaa.
Alan
mediaaniyrityksen kannattavuus on tyydyttävällä tasolla
Uusien henkilöautojen
myynti on jäänyt viimeisten kymmenen vuoden aikana keskimäärin 110 000
kappaleen vuositasolle. Vuonna 2018 rekisteröitiin 120 000 uutta autoa,
jossa oli mukana noin 7 000 romutuspalkkiokampanjan tuomaa uutta ”ylimääräistä”
autoa. Autoalan mediaaniyrityksen kannattavuus on jäänyt korkeintaan
tyydyttävälle tasolle. Viime vuonna autokaupan nettotulos oli 0,8 prosenttia ja
sijoitetun pääoman tuottoprosentti 8,9 prosenttia.
”Jotta Suomen autokanta lähtisi
uusiutumaan henkilöautoja pitäisi myydä vuosittain vähintään 145 000
kappaletta. Nykyisellä myyntivauhdilla autokanta vanhenee edelleen eikä vuoden
2030 päästötavoitetta saavuteta”, Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja
Pekka Rissa toteaa.
AKL haastoi
jäsenyrityksensä kehittämään liiketoimintaansa
Autoalan Keskusliitto haastoi nyt kolmatta kertaa jäsenyrityksensä
kehittämään liiketoimintaansa AKL Summit- Liiketoiminnan kehitysohjelmalla,
johon valittiin jäsenyritysten projekteja, joiden aiheet tukevat AKL Summit
-tapahtuman teemoja. Ohjelmaan valitut yritykset saivat projekteihinsa tueksi
kumppanin, jonka kanssa määriteltiin kehityskohteet, tavoitteet ja mittarit. Vuoden
alussa alkanut kehitysohjelma huipentuu AKL Summitiin, jossa projektien tulokset
esitellään.
”Kehitysohjelman avulla jäsenyritys voi toteuttaa liiketoimintaansa
uudistavan ja eteenpäin vievän projektin, jolla voi olla merkittävä vaikutus
tulevina vuosina. AKL Summitin tuotot käytetään jäsenyritystemme kehitysprojektien
hyväksi”, Pekka Rissa kertoo.
Asiakkaan digitaalinen kohtaaminen ja kulttuurinmuutos
johtamisen kautta
Delta Auton AKL Summit -Liiketoiminnan kehitysprojektin
”Asiakkaan digitaalinen kohtaaminen” tavoitteena on löytää uusia tapoja kommunikoida ja jakaa tietoa
asiakkaan kanssa digitaalisin välinein, asiakaspalvelun henkilökohtaisuudesta
tinkimättä. Räätälöity mediasovellus tuo uusia mahdollisuuksia asiakaspalveluun. Se tehostaa autojen etämyyntiä
mm. tekemällä videoiden ja kuvien jakamisesta sekä personoitujen tarjousten
tekemisestä helppoa. Huollon puolella lisäkorjaustarpeiden esittäminen ja
hyväksyminen, sekä asiakkaan kanssa huollon edistymisestä kommunikointi,
tapahtuvat sovelluksella entistä nopeammin ja vaivattomammin.
Scania Suomen kehitysprojektissa ”Kulttuurinmuutos johtamisen kautta, kaikilla tasoilla” aloitettiin yrityskulttuurin muutosmatka yhtenäisten toimintamallien ja johtamiskulttuurin parantamiseksi. Avain muutokseen oli johtamisessa. Syntyi hanke, jonka tavoitteena on nostaa Scania Suomen johtamiskulttuuri yhdeksi parhaista koko Suomessa. Yrityksessä HR:n käynnistämät ylimmän ja keskijohdon esimiestyön kehittämishankkeet teemoilla suorituksen johtaminen, valmentava johtaminen sekä muutosjohtaminen ovat nyt kääntämässä yrityskulttuuria uuteen suuntaan ja tulokset ovat rohkaisevia. Kaikkien 21 toimipisteen mekaanikot ovat työnjohdon johtamia. Tällä ryhmällä on valtava vaikutus asiakaskokemukseen, asiakastyytyväisyyteen, tuottavuuteen ja toiminnan tehostamiseen.
Lisätietoja
Toimitusjohtaja Pekka Rissa, Autoalan Keskusliitto, p. 0500 417 300, pekka.rissa@akl.fi
Liitteet
Ensirekisteröintien kehitys
Autojen vähittäiskaupan toimialan mediaaniyrityksen nettotulos ja pääoman tuotto 2009-2018
AKL Summit 2019 -tapahtuman
pääyhteistyökumppanit ovat Continental, Grano Diesel, LähiTapiola, Saint-Gobain
ja Santander Consumer Finance. Tapahtuman mediakumppani on Alma Media.
Autoalan Keskusliitto ry (AKL) on
auto- ja konekaupan sekä korjaamo-, maalaamo-, ruosteenesto- ja
katsastusyritysten taloudellisia ja työmarkkinaetuja ajava ja palveluja
tuottava yhdistys, jonka tehtävänä on edistää jäsenyritystensä
toimintaedellytyksiä www.akl.fi www.aklsummit.fi
Autoalan Tiedotuskeskus on autoalan suurimpien toimialajärjestöjen palvelu- ja informaatiokeskus, jonka tehtävänä on tuottaa tietoa tieliikenteestä sekä autokaupan, autoteollisuuden, korjaamojen, katsastuksen ja autokierrätyksen toimialoilta. Tiedotuskeskuksen omistavat Autoalan Keskusliitto ja Autotuojat ja -teollisuus.