› In English
Ajankohtaista

Tiedotteet


rss Tiedotteet

24.3.2025 8.31

Suomen vanha autokanta vaarantaa liikenneturvallisuutta - näin auton ikä vaikuttaa henkilövahinkoriskiin

Suomessa on muita Pohjoismaita selvästi vanhempi autokanta. Autojen ikä näkyy myös Pohjola Vakuutuksen törmäysvahinkotilastoissa. Kierrätyspalkkiokampanja on aiemmin toimivaksi todistettu tapa saada vanhimpia autoja kierrätykseen ja uusia, turvallisempia autoja liikenteeseen.

Suomessa on erittäin vanha autokanta. Autokannasta yli 40 prosenttia, noin 1,2 miljoonaa autoa, on vähintään 15-vuotiaita. Henkilöautojen keski-ikä oli vuonna 2024 jo 13,6 vuotta. Pohjoismaisessa vertailussa Suomi jää muita maita jälkeen. Esimerkiksi Ruotsissa autojen keski-ikä on 10,7 vuotta.

Suomen vanha autokanta näkyy myös Pohjola Vakuutuksen vahinkotilastoissa.

”Tilastojemme mukaan vuosina 2005–2010 valmistettujen autojen törmäysvahingoista (ajonopeus yli 60 km/h) lähes kymmenen prosenttia on johtanut henkilövahinkoihin. Vuonna 2021 valmistettujen tai uudempien autojen törmäyksissä henkilövahinkoihin on johtanut vain viisi prosenttia, vaikka uudemmilla autoilla ajetaan enemmän”, Pohjola Vakuutuksen ajoneuvovakuuttamisesta vastaava johtaja Kristian Hiljander kertoo.

Vanhin autokanta löytyy Suomessa Kainuusta, jossa henkilöautojen keski-ikä on jo lähes 16 vuotta. Nuorin autokanta on Uudellamaalla, jossa keski-ikä henkilöautoissa on 11 vuotta.

Uusien autojen turvateknologia ehkäisee onnettomuuksia

”Autojen liikenneturvallisuus on parantunut selvästi viime vuosikymmenien aikana, ja tähän on vaikuttanut teknologian kehittyminen. Uusissa autoissa on paljon turvallisuutta oleellisesti parantavaa ja onnettomuuksia ehkäisevää turvateknologiaa. Esimerkiksi ajonvakautusjärjestelmä ESC ehkäisee tehokkaasti suistumisonnettomuuksia”, muistuttaa toimitusjohtaja Tero Lausala Autoalan Keskusliitosta

Myös uusien autojen korirakenteiden kehittyminen on lisännyt niiden turvallisuutta. Autojen muotoilulla ja materiaalivalinnoilla vaikutetaan myös jalankulkijoiden turvallisuuteen.

EU-komission turvallisuusasetuksen muutos edellyttää, että ensirekisteröitävissä autoissa on 7.7. 2024 lähtien oltava pakollisena uusia turvallisuutta parantavia varusteita, esimerkiksi automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä, hätätilanteiden kaistanpitojärjestelmä ja peruutustutka tai kamera. EU-komission arvioiden mukaan turvallisuusasetuksen muutokset vähentävät koko EU-alueella vuosina 2021–2037 yhteensä noin 24 800 liikennekuolemaa.

Liikenneturvallisuus paranee vanhojen autojen korvautuessa uusilla - Autotuojat ja -teollisuus ry, Autoalan Keskusliitto ry ja Pohjola Vakuutus ehdottavat kierrätyspalkkiokampanjan uusimista

”Kierrätyspalkkiokampanja on aiemmin toimivaksi todistettu tapa saada vanhimpia autoja kierrätykseen ja uusia, turvallisempia autoja liikenteeseen. Kierrätyspalkkiokampanjan uusiminen olisi hyvä keino autokannan uudistamiseen ja liikenneturvallisuuden parantamiseen”, painottaa toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja teollisuus ry:stä.

Kierrätyspalkkiokampanjassa kuluttaja saisi vanhan autonsa romutustodistusta vastaan 1000–2000 euron palkkion uuden auton hankintaan. Tällä hetkellä Suomessa autot päätyvät kierrätykseen erittäin vanhoina, keskimäärin 22,8 vuoden ikäisinä.

Traficomin vuosina 2015 ja 2018 laatimien seurantatutkimuksien perusteella kierrätyspalkkio kannustaa uuden auton hankintaan tavanomaista nuorempia ja pienituloisempia asiakkaita sekä tavallista enemmän naisia verrattuna keskimääräiseen uuden auton ostajaan. Se myös kasvattaa valtion verotuloja enemmän kuin mitä kampanjan budjetointitarve on.

Autokannan uudistaminen on myös Onnettomuustietoinstituutin parannusehdotusten listalla liikenneturvallisuuden kehittämiseksi. Tärkeimpiä kuljettajaa tukevia järjestelmiä ovat onnettomuustutkinnan perusteella esimerkiksi ajonvakautusjärjestelmä, jalankulkijan ja pyöräilijän tunnistava automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä sekä älykäs nopeusavustin.

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Tero Kallio, Autotuojat ja -teollisuus ry, p. 040 729 4513, tero.kallio@autotuojat.fi

toimitusjohtaja Tero Lausala, Autoalan Keskusliitto ry, p. 050 407 2623, tero.lausala@akl.fi

ajoneuvovakuuttamisesta vastaava johtaja Kristian Hiljander, Pohjola Vakuutus, p. 040 839 0767, kristian.hiljander@pohjola.fi


Palaa otsikoihin