Uutiset
Uutiset
7.4.2019 19.00
Kaista-avustin vähentäisi merkittävästi kuolemaan johtaneita onnettomuuksia
Onnettomuustietoinstituutin tutkimuksessa arvioitiin, että kaista-avustimella voitaisiin estää jopa viidennes kuolemaan johtaneista henkilöauto-onnettomuuksista. Kaista-avustin on uusissa autoissa yleistyvä turvajärjestelmä, joka pyrkii pitämään auton kaistalla puuttumalla tarvittaessa auton ohjaamiseen. Erona kaistavahtiin on, että kaista-avustin puuttuu ajamiseen, kun kaistavahti ainoastaan varoittaa kaistalta poistumisesta.Tutkimuksessa arvioitiin, että
noin 27 prosenttia vuosina 2014-2016 tapahtuneista kuolemaan johtaneista
tieltä
suistumisista ja kohtaamisonnettomuuksista olisi voitu estää,
jos kaikissa onnettomuuksissa mukana
olleissa henkilö- ja pakettiautoissa olisi ollut käytössä
kaista-avustin. Kaista-avustin parantaa
liikenneturvallisuutta huomattavasti, sillä suurin osa
tieliikenteessä tapahtuvista kuolemista johtuu kaistalta
ulosajautumisesta. Kaikista kuolemaan johtaneista
henkilöauto-onnettomuuksia kaista-avustin olisi vähentänyt noin 19 prosentilla.
Niissä tapauksissa, joissa kaista-avustimestakaan ei olisi ollut apua, oli yleisimmin kyse kuljettajan toimintaan liittyvistä
tekijöistä tai kaistamerkintöjen kuluneisuudesta, puuttumisesta tai
peittymisestä lumeen. Kuljettajaan liittyvät tekijät ovat esimerkiksi
sairauskohtauksia ja onnettomuuden aiheuttaminen tietoisesti.
EU:n uudessa turvallisuusasetuksessa on esitetty, että kaista-avustin tulisi pakolliseksi uusille henkilö- ja pakettiautoille vuoden 2023 syyskuusta alkaen.
Lisätietoja
Kaista-avustimen turvallisuusvaikutuksia selvittänyt tutkimus Onnettomuusinstituutin sivuilla.