Liikenteen osuus kasvihuonekaasupäästöistä
Kasvihuonekaasupäästöihin kuuluvat
hiilidioksidi- ja metaanipäästöt, F-kaasut sekä eräät muut ilmastonmuutokseen
vaikuttavat päästölajit. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vuoden 2022 kasvihuonekaasujen
kokonaispäästöt ilman maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsätalous
(LULUCF) -sektoria olivat 46,0 miljoonaa tonnia CO₂-ekv., mikä oli 1,6
miljoonaa tonnia vähemmän kuin vuonna 2021. LULUCF-sektori mukaan laskien päästöt olivat noin 50,5 miljoonaa tonnia CO₂-ekv. (Tilastokeskus)
Hiilidioksidipäästöjä tarkastellaan jakamalla päästöt EU:n päästökauppajärjestelmään kuuluviin ja järjestelmän ulkopuolelle jääviin ns. taakanjakosektorin päästöihin. Lisäksi omana sektorinan tarkastellaan LULUCF-sektoria, johon kuuluvat, maankäyttö ja sen muutokset sekä metsätalous. EU:n päästökauppa kattaa hieman alle puolet koko EU-alueen hiilidioksidipäästöistä. Päästökauppajärjestelmään kuuluvat suuret teollisuus- ja energiantuotantolaitokset. Päästökaupan ulkopuolelle jäävät pienteollisuuden ja pienten energiantuotantolaitosten lisäksi kotimaan liikenne sekä rakennusten erillislämmitys, maatalous ja jätehuolto. Liikennesektorilta ainoastaan EU:n sisäinen lentoliikenne kuuluu päästökauppajärjestelmään.
Liikenne on päästökaupan ulkopuolisista sektoreista
suurimpia. Liikenteen osuus kasvihuonekaasupäästöistä on hieman alle
viidennes. Ilman LULUCF-sektorin
päästöjä mukaan laskien tieliikenteen osuus kokonaispäästöistä on 20,1 prosenttia. LULUCF-sektori mukaan laskien tieliikenteen osuus päästöistä on 18,2 prosenttia. Suomessa
liikenteen päästöt ovat vähentyneet vuoteen 2005 verrattuna noin 24 prosentilla, vaikka liikennesuorite on
samaan aikaan kasvanut.
![](files/2819/688/kasvihuonekaasupaastot_jakauma.png)
Suomen kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2022 (tuhatta tonnia CO2-ekv. (GWP=AR5)). Kokonaismäärä sisältää myös maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous -sektorin eli ns. LULUCF-sektorin päästöt.Tieliikenteen osuus päästöistä ilman LULUCF-sektoria laskettuna on 20,1 % (henkilöautoliikenne 10,2 %, kuorma-autoliikenne 7,2 %, pakettiautoliikenne 1,6 %, linja-autoliikenne 0,8 % ja moottoripyörä- ja mopoliikenne 0,2 %). (Tilastokeskus, Ympäristöministeriö)