Autovero

Autoverolainsäädäntö

Suomen liityttyä vuonna 1995 Euroopan Unioniin autoverolakia on muutettu lukuisia kertoja EU-oikeudellisten vaatimusten täyttämiseksi. Nykyisin kannettava autovero perustuu autoverolakiin (777/2020). Autoveron perinnästä on Suomessa vastannut vuoden 2017 alkuun asti Tulli ja vuoden 2017 alusta lähtien Verohallinto. Hallituksen vuonna 2015 tekemän päätöksen mukaisesti kaikki Tullin verotustehtävät, eli myös autoverotus, siirtyvät vaiheittain Verohallinnon vastuulle.

Autovero lasketaan arvonlisäverollisesta hinnasta määrittelemällä aluksi verotusarvo. Verotusarvo on auton yleinen arvonlisäveron sisältävä vähittäismyyntiarvo, joka saadaan maahantuojan autolle ilmoittamasta vähittäismyyntihinnasta vähentämällä siitä tavanomaiset alennukset. Alimmillaan autovero on 0 % ja korkeimmillaan 50,0 % auton kokonaishinnasta. Pakettiautojen autovero lasketaan samalla tavoin kuin henkilöautolla, mutta verosta myönnetään hiilidioksidipäästöön perustuvasta veroprosentista alennusta, mikäli ajoneuvon kokonaismassa ylittää 2 500 kg rajan.

Henkilöautojen autoveroprosentti muuttui hiilidioksidipäästöistä riippuvaksi 1.1.2008 ja pakettiautojen osalta 1.4.2009. Hiilidioksidipäästöt eivät ole pakokaasupäästölainsäädännössä säänneltyjä päästöjä, joten niiden vähentämiseksi on monissa maissa otettu käyttöön hiilidioksidipäästöjen määrään pohjautuvia veromalleja. Autoveron muutos hiilidioksidipäästöihin perustuvaksi on osoittautunut hyväksi tavaksi ohjata kuluttajat valitsemaan vähäpäästöisempiä autoja. Mittaussyklin mukaiset hiilidioksidipäästöt ovat suoraan verrannollisia auton polttoaineen kulutukseen. Näin verotus ohjaa auton hankintoja kohti vähän kuluttavia automalleja.

Muutoksen seurauksena vähän kuluttavien henkilöautojen verotus on keventynyt, minkä ansiosta ensirekisteröityjen henkilöautojen keskimääräiset hiilidioksidipäästöt ovat pienentyneet selvästi aiempaa kehitystä nopeammin ja samalla keskimääräinen autoveron taso on laskenut. Vuonna 2007 ensirekisteröityjen henkilöautojen keskimääräiset hiilidioksidipäästöt olivat 177,4 g/km ja vuonna 2021 enää 85,8 g/km (NEDC). Hiilidioksidipäästöjen kehitystä on tarkemmin kuvattu päästötilastoissa.

Autoveron laskenta

Autoveroprosentti määritetään pyöristettynä yhteen desimaaliin. Autovero on verotaulukon mukainen osuus verotusarvosta, joka sisältää myös autoveron itsensä. Näin laista ilmenevä veroprosentti soveltuu paremmin jo lasketun autoveron määrän tarkistamiseen. Uusien autojen autoveron määrän laskentaperusteena käytetään maahantuojan ilmoittamaa hintaa, johon sisältyy arvonlisävero, mutta ei autoveroa. Laskentaa on kuvattu tarkemmin henkilöautojen hinnanmuodostusta kuvaavassa taulukossa.

Käytettynä maahantuodut ajoneuvot verotetaan Suomeen tuotaessa samalla tavoin kuin samana vuonna Suomessa käyttöönotettu auto on täällä verotettu. Käytettynä verotettavasta ajoneuvosta peritään autoveroa enintään se pienin määrä, joka samanlaisena pidettävän Suomessa jo aikaisemmin rekisteröidyn ajoneuvon arvossa on jäljellä. Verohallinto selvittää aiemmat veroprosentit ja soveltaa verotuksessa näistä alinta. Näin ollen esimerkiksi vuonna 2009 Saksassa käyttöönotettuun autoon sovelletaan vuoden 2009 veroprosenttia. Vähittäismyyntihintaa koskevat arvot poimitaan Verohallinnon (aiemmin Tullin) MAHTI-järjestelmästä siten, että sieltä valitaan vertailuarvoksi mahdollisimman samanlaiset ajoneuvot.

Autoveron määrä ja verokertymä

Valtio on viime vuosina kerännyt autoverotuloja noin 500-700 miljoonaa euroa vuodessa. Vuonna 2022 veroa kertyi noin 490 miljoonaa euroa, josta uusien autojen osuus on noin kaksi kolmasosaa prosenttia. Käytettyjen autojen tuonti ja verotus on viime vuosikymmenen aikana lisääntynyt huomattavasti ja yhä suurempi osa autoverokertymästä on peräisin käytettynä tuoduista autoista.

Uusien henkilöautojen keskimääräinen verotusarvo oli vuonna 2022 noin 41 500 euroa ja keskimääräinen autovero oli 3 100 euroa. Käytettynä maahantuotujen autojen autovero oli noin 3 600 euroa. Uusien pakettiautojen verotusarvo vuonna 2022 oli noin 41 800 euroa ja autovero 3 700 euroa. (Verohallinto 2023)

Autoverokertymä on pienentynyt 2000-luvun alkuvuosista, jolloin autoja ensirekisteröitiin huomattavasti nykyistä enemmän, autovero oli nykyistä korkeampi ja uusien autojen hiilidioksidipäästöt olivat nykyistä suuremmat. Verokertymä on edelleen valtion talouden kannalta suuri, mutta jos tarkastellaan tieliikenteeltä kerättävien verojen kokonaismäärää, autoveron osuus jää siinä pieneksi. Valtio kerää tieliikenteeltä verotuloja noin 8 miljardia euroa vuodessa. Suurimpana eränä verokertymässä ovat polttoainevero sekä erilaiset arvonlisäveroerät.

Autoveron ongelmallisuus

Auton ensirekisteröinnin yhteydessä kerätty autovero ei tue liikennepoliittisia tavoitteita, sillä se nostaa keinotekoisesti autojen pääoma-arvoa ja on lisännyt autokannan ikääntymistä Suomessa. Liikennepoliittisiin tavoitteisiin onkin jo vuosia sitten kirjattu autoilun verotuksen painopisteen siirtäminen hankinnasta käytön verotukseen.

Mitä kalliimpi kulutushyödyke on, sitä pidemmäksi sen taloudellinen pitoaika kasvaa. Autojen korkea hankintahinta on pääsyy siihen, miksi Suomessa autojen keski-ikä ja romutusikä ovat noin kolmanneksen EU-keskiarvoa suurempia. Liikennekäytössä olevien autojen keski-ikä on viime vuosien aikana kasvanut 3-4 kuukaudella vuosittain. Autokannan ikääntyminen hidastaa merkittävästi liikenteen energiatehokkuus-, liikenneturvallisuus- ja ilmastotavoitteiden saavuttamista. Autokannan ikääntymisen ja vanhojen autojen pienen poistuman takia ajoneuvotekniikan edistysaskeleet muun muassa autojen kolariturvallisuudessa ja energiatehokkuudessa saadaan meillä käyttöön muita EU-maita hitaammin.

Autoveron alentamisen etuna kotitalouksille on, että veron alentaminen pienentää liikennevälineisiin sidottua pääomaa ja lisää ostovoimaa. Uusista autoista maksetaan lisäksi normaalia arvonlisäveroa, mikä nostaa veron osuuden uuden keskivertoauton hinnasta lähes 40 prosenttiin. Ei ole kotitalouksien eikä valtion etu, että jonkin kulutushyödykkeen hankinnan verotus on näin korkea, varsinkin kun suuri osa kuluttajista joutuu lainoittamaan auton hankinnan. Näin autolainaa maksava kuluttaja maksaa korkoa myös korkeasta verotuksesta.

Autokannan nuorentamisen ja kotitalouksien ostovoiman lisäämisen lisäksi autoveron alentamista ajavat sen rakenteelliset ongelmat. Autovero taipuu huonosti EU-lainsäädäntöön. Suomi onkin toistuvasti joutunut korjaamaan autoverotusta, jotta se ei rajoittaisi tavaroiden vapaata liikkuvuutta ja olisi EU-lainsäädännön mukainen. Suomi on saanut lukuisia huomautuksia EY-tuomioistuimelta. Esimerkkejä tuoreimmista muutosvaatimuksista ovat korkeimman hallinto-oikeuden päätös käytettynä maahantuotujen autojen autoveron määrittämisestä ja EU-komission kehotus muuttaa autoverolainsäädäntöä siten, että autoverosta peritään ainoastaan oikeasuhteinen osuus, kun käyttöön rekisteröidään toisesta EU-valtiosta leasing-vuokrattu auto. Käytettyjen autojen maahantuonnissa autovero on työläs, sillä jokaiselle maahantuodulle autolle on määritettävä erikseen verotusarvo. Erimielisyydet käytettynä maahantuotujen autojen verotusarvoista verovelvollisen ja verottajan välillä ovat yleisiä ja työllistävät oikeuslaitosta ja Verohallintoa. Autovero hankaloittaa käytettyjen auton maastavientiä, sillä veron palauttaminen on hallinnollisesti raskasta.

Valtion talouden kannalta autovero on hankalasti ennakoitava ja suhdanneherkkä veroerä, sillä sen kertymä riippuu ensirekisteröintimäärästä. Uusien autojen myynti vaihtelee talouskehityksen mukaan, joten taloudellisen laskusuhdanteen aikana autoverokertymä pienenee. Kilometripohjaiset verot ja vuosittainen ajoneuvovero muodostaisivat autoveroa stabiilimman veropohjan. Ne ovat myös kuluttajan kannalta edullisempia ja hallittavampia, sillä ne eivät kasvata auton pääomakustannuksia ja autoon sidotun pääoman määrää.

Viimeaikaiset autoveron muutokset

Joulukuussa 2015 hyväksytyssä autoverolakia koskevassa muutoksessa autoveron tasoa alennetaan neljänä portaana vuosina 2016–2019 kunkin vuoden alussa niillä henkilö- ja pakettiautoilla, joiden hiilidioksidipäästöt ovat 140 g/km tai sen alle. Vero aleni suhteellisesti eniten niillä autoilla, joiden hiilidioksidipäästöt ovat alle 80 g/km. Niillä autoilla, joiden päästöt ovat yli 140 g/km, verotaso ei muuttunut. Veron rakenne säilyy muilta osin samanlaisena, joten ainoastaan veroprosentti muuttuu niiden henkilö- ja pakettiautojen osalta, joiden päästöt alittavat rajan. Alin veroprosentti laskee vuoteen 2019 mennessä 2,7 prosenttiin. Esimerkiksi hiilidioksidipäästöiltään 124 g/km olevan keskivertoauton autoveroprosentti laski 0,7 prosenttiyksikköä vuodessa vuosina 2016–2019 (vuoden 2016 verotaso 20,8 % ja vuoden 2019 verotaso 18,1 %).

Vuonna 2018 autoveroa sopeutettiin kahteen eri otteeseen WLTP-muutoksen aiheuttamaan päästö- ja kulutusarvojen muutokseen. 1.9. voimaan astunut WLTP-autoille tarkoitettu verotaulukko alensi verotasoa keskimäärin 22 prosenttia. Syksyn aikana tehdyn verotasoja koskevan arvioinnin perusteella verotaulukkoa korjattiin joulukuussa siten, että verotus olisi eri päästötasoilla sama kuin aiemmassa NEDC-arvoihin perustuvassa verotaulukossa.

Vuoden 2021 lokakuussa nollapäästöisten autojen autovero poistettiin. Aiemmin nollapäästöiset autojen autovero oli 2,7 prosenttia. Muutos tuli voimaan 1.1.2022, mutta lakia sovellettiin takautuvasti 1.10.2021 ja sen jälkeen tehtyihin ensirekisteröinteihin.

Lisätietoja ja lähteitä

Linnakangas, Esko. 2014. Historiallinen verokirja.

Valtiontalouden tarkastusvirasto, 2009. Autoverotus. Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomus 195/2009.

Autoveron historiaa

Autovero otettiin Suomessa käyttöön vuonna 1958 alun perin tilapäisenä vuoden mittaisena verona, jota perittiin uusien henkilöautojen ja moottoripyörien hankinnan yhteydessä. Autoveroa edelsi vuonna 1953 käyttöön otettu hinnantasausmaksu, jonka tavoitteena oli pitää ajoneuvojen myyntihinnat tasaisina valuuttakurssien ja kauppamuotojen vaihteluissa. Autoveron perusteena oli valtion huono rahatilanne ja siitä oli tarkoitus luopua heti kun valtion taloudellinen tilanne paranee. Autoverotus on kuitenkin jäänyt pysyväksi veroksi ja sitä on vuosikymmenten varrella muutettu useaan otteeseen.

Vuonna 1962 veroa korotettiin merkittävästi ja laki laajennettiin koskemaan myös yksityisessä käytössä olevia pakettiautoja. Korotuksen taustalla oli tuontisäännöstelyn purkaminen, jolloin uusien autojen ostopaine haluttiin jakaa useille vuosille. Autovero oli 1960-luvun alussa 40–90 % auton verotusarvosta.  Valtion maksutaseongelmien vuoksi veroa korotettiin useaan kertaan 1960- ja 1970-luvulla ja vuonna 1967 vero muutettiin lainsäädännöllisesti pysyväksi. Vuodesta 1971 pakettiautojen verovapaus rajattiin auton enimmäismitoilla, joten myös ammattimaisessa käytössä olleista autoista on siitä lähtien peritty autoveroa. 1970- ja 1980-luvuilla autoveron tasoa on alennettu useaan otteeseen ja lakia on pyritty selkeyttämään ja yksinkertaistamaan.

Vuonna 2008 autoveron rakenne muuttui hiilidioksidipäästöihin pohjautuvaksi. Tuolloin tehty muutos alensi vähäpäästöisten autojen autoveroa ja vastaavasti nosti suuripäästöisten autojen veroa.

Lähteitä

Linnakangas, Esko. 2014. Historiallinen verokirja.

Valtiontalouden tarkastusvirasto, 2009. Autoverotus. Valtiontalouden tarkastusviraston tuloksellisuustarkastuskertomus 195/2009.